AsTeen terveyskyselytutkimus 2001

Kosteusvauriotaloissa asuneiden perheiden pitkäaikaiset
terveyshaitat ja asumisterveysongelmista aiheutuneet kustannukset


Kansanterveyslaitoksen epidemiologian yksikkö teki vuonna 2001 Asumisterveysliitto AsTe ry:n toimeksiannosta tutkimuksen asumisterveysongelmista kärsineiden perheiden terveyshaitoista, pitkäaikaissairauksista ja sairastavuuden kustannuksista. Kyseessä oli ensimmäinen Suomessa tehty ongelma-asunnoissa altistuneiden pitkäaikaisseuranta. Tutkimusaineistossa vakavat ja pitkäaikaiset terveyshaitat olivat yleisiä ja niistä on aiheutunut suuria taloudellisia menetyksiä sekä asukkaille että yhteiskunnalle.

AsTe ry:n asiakasperheille osoitetussa kyselyssä selvitettiin kosteus- ja homevaurioista ja muista asumisterveysongelmista kärsineiden henkilöiden hengitystie- ja yleisoireita, sairastavuutta, työkyvyttömyyttä, terveyspalvelujen käyttöä sekä lääkäreiden diagnosoimia sairauksista ja asunnon vaurioiden selvittämisestä ja korjaamisesta aiheutuneita kustannuksia. Tutkimukseen osallistui perheitä kaikkialta Suomesta kaikkia asumismuotoja edustavasti. Vajaa puolet kyselyyn vastanneista oli lapsia.

Tutkimus osoitti, että oireilu on monimuotoista ja päivittäistä. Hengitystietulehduksia on pahimmissa tapauksissa kymmeniä vuodessa, poissaoloja töistä ja koulusta on paljon, samoin lääkärissäkäyntejä ja lääkehoitoja. Sairastavuus ylittää moninkertaisesti muun väestön tavanomaisen infektiosairastavuuden. Potilaista tulee terveydenhuoltopalvelujen suurkuluttajia.

Sen lisäksi, että asuntojen homeongelma aiheuttaa suuria kärsimyksiä yksittäisille ihmisille, selvitys antoi myös konkreettisen viestin sen kansantaloudellisesta merkityksestä. Asumisterveysongelmista oli asukkaille jäänyt jatkuvaa oireilua ja myös kroonisten
lääkärin toteamien sairauksien esiintyvyys oli huomattavasti korkeampi kuin väestössä keskimäärin. Yleisin pitkäaikaishaitta oli krooniseen bronkiittiin viittaava yskä, lääkärin toteamista sairauksista astma ja homeallergia olivat selvästi yleisempiä kuin väestössä yleensä ja myös reumaa ja muita autoimmuunisairauksia oli tutkimusjoukossa todettu selvästi odotusarvoa enemmän. Kansanterveyslaitoksen laskelmien mukaan jokainen estettävissä oleva lapsen astma säästäisi yhteiskunnan terveydenhoitokuluja 434 000 euroa ja aikuisen astma 200 000 euroa.

Asumisterveysliitto AsTe ry:n neuvonta- ja tukitoiminta sai kyselyssä asiakkailtaan kiittävän arvosanan. Kansanterveyslaitos toteaa raportissaan, että Asumisterveysliitto AsTe ry on toiminnallaan pystynyt merkittävästi tukemaan vaikeuksissa olevia perheitä, pienentämään asumisterveyshaittojen kokonaiskustannuksia ja vähentämään muun viranomaisavun tarvetta.

TUTKIMUS