Teemalomat tukevat asumisterveysongelmissa

Yhdistyksemme järjestää vuosittain kaksi teemalomaa yhteistyössä Lomakotien liiton kanssa, raha-automaattiyhdistys RAY:n tuella. Lomat on tarkoitettu perheille, joilla on asumisterveydellisiä- ja/tai sisäilmaongelmia. Lomajakso on 5 vrk mittainen. Lomat pyrimme saamaan koulujen loma-ajankohtaan lapsiperheitä ajatellen.
Lomaohjelmassa on ollut luentoja eri osa-alueilta:
Sosiaalipsykologian luennot ovat käsitelleet elämänhallintaa ja jaksamista kriisitilanteessa. Elämänhallinta on kyky ohjata elämän kulkua niin, että elämän tapahtumat ovat omassa hallinnassa.
Rakennusterveysasiantuntijan luennoilla on keskusteltu mm. missä ja millaisissa olosuhteissa kosteus- ja homevauriot syntyvät ja kuinka oikealla asumisella ja rakennustavalla voidaan välttää vaurioiden syntyä. Luentoaiheina on myös ollut rakennuksissa esiintyvät muut asumisterveydellisten ongelmien aiheuttajat, kuten esim. asbesti, radon ja ammoniakki.
Asianajajan luennoilla on perehdytty asukkaiden vastuisiin, velvollisuuksiin sekä reklamaatioiden laatimismenettelyyn.
Lomien aikana syntyy vertaistukikontakteja osallistujien välille ja kokemukset ovat osoittaneet teemalomien olevan monin tavoin tiedollisesti hyödyllisiä ja virkistäviä.
Lomat ovat tuettua lomatoimintaa ja vuonna 2012 lomavuorokauden omavastuuosuus on aikuisilta 22 €/hlö/vrk ja lapsilta alle 16 v on loma ilmainen. Lomatuen saamiseen vaikuttavat hakijan erityiset loman tarvetta puoltavat tekijät, taloudellinen tilanne, aikaisemmin saatu lomatuki ja terveydellinen tila. Lomahintaan sisältyvät täysihoito sekä mielenkiintoiset alustukset.

